Eeva ja Mika Pouke tutustuivat toisiinsa vappuna vuonna 1993. Hääkellot soivat seitsemän kuukautta tapaamisen jälkeen.
Sen piti olla aivan tavallinen kausiloma Suomessa ennen paluuta lähetyskentälle Israeliin. Toisin kuitenkin kävi, sillä kotimaan jakso on jatkunut pian kaksitoista vuotta.
Oulun Ongen nuorteniltoja pidettiin poikkeustilanteen aikana etämuodossa Zoom-palvelun kautta. Pitkän kevään jälkeen nuoret pääsivät kokoontumaan ensimmäistä kertaa järjestettyihin Kesä-Onki-iltoihin.
Maria Niemelä (edessä vas.) ja Siiri Alenius vetämässä Kesä-Onki-iltaa.
On kesäkuinen keskiviikkoilta Värtön uimarannalla, ja nurmikolla istuskelee parinkymmenen nuoren hyväntuulinen joukko. Ukulelen säestyksellä lauletaan Elämä on nyt. Ohikulkijat kääntyvät katsomaan.
Käynnissä on kesän toinen Kesä-Onki-ilta. Yhteislaulun lisäksi ohjelmassa on kuulumisten vaihtoa, leikkejä, Raamatun lukemista, rukousta, uimista ja lautapelejä. Intoutuvatpa muutamat heittelemään frisbeetäkin.
Kellonkartanon mittava remonttihanke on edennyt jopa suunniteltua nopeammin. Alakerran lattiat valmistuivat elokuun alussa, mitä juhlistettiin kiitoskahvien merkeissä viime viikolla.
Pahvit suojaavat kirkkosalin uutta lattiaa.
Kellonkartanon peruskorjaus ja remontoiminen ympärivuotiseen käyttöön alkoi syksyllä 2019 alakerran lattioiden purkutöillä ja talousrakennuksen pohjan valamiselle. Remontti on edennyt jopa odotettua nopeammin: alakerran lattiat valmistuivat elokuun alussa, ja talousrakennuksessa päästään pian aloittamaan sisätyöt.
– Työt etenivät urakkavauhdilla, koska saimme sopivasti sitoutuneita talkoolaisia ja osaavan kirvesmiehen palkolliseksi helmikuussa, kertoo Yrjö Vilhunen Kellonkartanon Ystävät Ry:stä.
Vilhusen mukaan vapaaehtoisia on ollut mukana kiitettävästi, ja heidän työpanoksensa on ollut remontin edistymisen näkökulmasta korvaamaton.
Kellonkartanon alakerran lattioiden purkutyöt ja uudelleenrakentaminen alkoivat syksyllä 2019. Lattiat valmistuivat odotettua nopeammin jo elokuun alussa.
Kun Herralle remontoidaan, kelpaa vai paras
Välitavoitteen saavuttamista juhlistettiin viime perjantaina 14.8. kakkukahvien merkeissä. Kellonkartanon Ystävät Ry:n aktiivi Martti Hannula muisteli kiitospuheessaan Kellonkartanon vaiheita ja muistutti, ettei toiminnan jatkuminen ole aina ollut itsestäänselvyys.
– 80-luvun lopussa toiminta oli hiipumassa. Sanottiin, että tämä loppuisi parin vuoden kuluessa, ellei sitten tapahtuisi ihme. Ihme tapahtui, ja nyt remontoimme Kellonkartanoa ympärivuotiseen käyttöön, Hannula iloitsi.
Välitavoitteen kiitoskahvit olivat perjantaina 14.8. Kahvipöydässä komeili Kellonkartanon logolla ja työkaluilla koristeltu täytekakku.
Vapaaehtoisten puheenvuoroissa toistui kiitollisuus siitä, että on saanut olla mukana rakentamassa Herran huonetta.
– Haluan tehdä työni hyvin, koska teen sen Jumalalle, sanoi eräs vapaaehtoinen.
– Kellonkartano on minun kotini, eikä työ sen eteen tunnu raskaalta, sanoi toinen.
– Tämän antoi Herra, tässä auttoi Herra, hän antaa voimaa yhä uudelleen. Talkoista saa usein lähteä pirteämpänä kuin oli tulleessaan. Esirukoukset ovat kantaneet, sanoi kolmas.
Remontti valmistuu 2021
Kellonkartanon yhteyteen on valmistumassa talousrakennus, jossa on roskakatos, sauna- ja suihkutilat sekä maalämpökeskus.
Kiitoskahvittelun jälkeen Kellonkartanossa on palattu takaisin sorvin ääreen. Seuraavana isona tavoitteena on viemäripumppaamon asennusurakka, joka alkaa tällä viikolla.
Syksyn kuluessa olisi tarkoitus saada valmiiksi talousrakennuksen sisätyöt, jotta päärakennukseen saataisiin lämmöt päälle. Sunnuntain jumalanpalvelukset on pidetty koko kesän ajan ulkosalla, mutta syksyn kuluessa olisi tarkoitus siirtyä kirkkosaliin.
Yläkerran saunatilojen ja lattioiden purku alkaa niin ikään syksyllä. Ikkuna-, katto- ja julkisivutyöt menevät osittain vuoden 2021 puolelle. Remontin on tarkoitus valmistua vuonna 2021.
Teksti ja kuvat Karoliina Rauhio-Pokka
Lue lisää Kellonkartanon remonttihankkeesta:
Haastattelussa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen uusi Pohjois-Suomen aluetyöntekijä Tuomas Lukkaroinen
Tuomas Lukkaroinen aloitti Sleyn Pohjois-Suomen työntekijänä huhtikuun alussa. Häntä nähdään paljon myös Kellonkartanossa.
Poika tuumi jääneensä ilman uskon lahjaa. Olihan rippipappi juuri tokaissut, että usko on lahja ja sillä selvä. Pappia eivät muutenkaan uskon asiat tuntuneet erityisemmin kiinnostavan, ja isoset kuskasivat leirin jälkeen ryyppäämään.
Vaikka rippikoulukokemus ei ollut erityisen hohdokas, Tuomas Lukkaroinen, 30, on myöhemmin ymmärtänyt, että usko todella on armollisen Jumalan lahja. Jumalan armon korostus oli yksi tärkeimmistä syistä, miksi Tuomas löysi hengellisen kotinsa lopulta luterilaisuudesta.
Ex-helluntailainen Sleyn työhön
Tuomas Lukkaroinen kasvoi tavanomaisessa luterilaisessa perheessä, kävi pari kertaa vuodessa kirkossa ja osallistui rippileirille.
– Leirillä kiinnostuin Raamatusta, mutta se into lopahti melko nopeasti Mooseksen kirjojen sukuluetteloihin, Tuomas naurahtaa.
Lukioikäisenä kiinnostus kristinuskoon syttyi uudelleen uskonnon kurssilla. Tuomaksella oli yksi helluntailainen ystävä, joka kutsui mukaan seurakuntaan. Kokemus aidosta välittämisestä teki nuorukaiseen syvän vaikutuksen, ja hän alkoi käydä säännöllisesti helluntaiseurakunnassa.
Usko jysähti tajuntaan arkipäiväsen puuhastelun keskellä.
– Kun palasin kerran koiran kanssa lenkiltä, vajosin kotona yhtäkkiä polvilleni. Sillä hetkellä uskoin Jumalan olevan olemassa.
Vuoden kuluttua Tuomas kävi kasteella. Helluntailaisuuden mukaan kasteessa ihminen tunnustaa uskonsa Jeesukseen, eikä siellä siksi pidetä lapsikastetta oikeana kasteena.
− Tein päätöksen kasteelle menemisestä sen hetkisellä ymmärrykselläni. Jälkeenpäin olen miettinyt, teinkö syntiä, kun menin uudelleen kasteelle. Uskon kuitenkin, että Jumala antaa anteeksi.
Luterilaisen ihmiskäsityksen armollisuus
Luterilaisen uskon aarteet avautuivat Tuomakselle teologian opintojen aikana Helsingissä. Hän meni mukaan luterilaisen tunnustuksen pohjalta teologista opetusta tarjoavan Suomen Teologisen Instituutin eli STI:n toimintaan. Vapaissa suunnissa viihtyneelle Tuomakselle monet korostukset tuntuivat aluksi vierailta.
STI:n kautta Tuomas tutustui herätysliikkeisiin ja luterilaiseen jumalanpalveluselämään. Kolmen vuoden ajan hän kävi sekä vapaakristillisessä seurakunnassa että luterilaisissa iltamessuissa. Pikkuhiljaa mies huomasi teologiansa muuttuneen.
– Luterilainen opetus ehtoollisen sakramentista ja Jumalan armosta puhuttelivat. Sain sydämeeni rauhan, kun oivalsin, että ihminen on itse kykenemätön pelastamaan itseään.
Tuomas myöntää, että hän piti luterilaista ihmiskäsitystä aiemmin synkkänä, kunnes hän oppi näkemään siinä piilevän lohdutuksen.
– Kristitty voi levätä Jumalan kämmenellä ilman suorituspaineita.
”Kellonkartanon messu tuntuu rennolta ja kotoisalta”
Tuomas Lukkaroinen löysi lopulta hengellisen kotinsa evankelisesta herätysliikkeestä ja sai kutsun Sleyn työhön. Miten evankeliset ovat ottaneet ”käännynnäisen” vastaan?
– Luulen, että taustastani on enemmän hyötyä kuin haittaa. Ymmärrän hengellisyyden erilaisia muotoja, vaikka olenkin vahva omassa vakaumuksessani. Voin auttaa myös niitä, jotka pohtivat uskoaan.
Tuomas on tullut tutuksi myös Kellonkartanon kävijöille, sillä hän on ollut joka sunnuntai messussa avustamassa tai saarnaamassa.
– Minut on otettu todella hyvin vastaan, Tuomas kiittelee, – Kellonkartanon messu tuntuu rennolta ja kotoisalta.
Tuomas aloitti Sleyn Pohjois-Suomen työntekijänä huhtikuun alussa Oulussa.
–Tuntui hyvältä palata kotiseudulle.
Koronaepidemia aikaisti muuttoa jonkin verran; kun ilmoitus Uudenmaan sulusta maaliskuun puolivälissä tuli, Tuomas keräsi äkkiä tavaranta pakettiauton kyytiin. Myös työnkuva muuttui epidemian myötä.
– Odotin paljon reissutyötä, mutta viime kuukaudet olenkin istunut kotona tietokoneen ääressä, Tuomas nauraa.
Syksyn osalta kalenteri näyttää jo täydemmältä. Tuomas toivoo, että hän voisi vahvistaa luterilaisuudessa vapaissa suunnissa oppimaansa yhteishenkeä ja evankelioimisintoa. Myös Raamatun opettaminen on hänelle tärkeää.
Teksti ja kuvat Karoliina Rauhio-Pokka
Haastattelu on julkaistu aiemmin Uusi Tie -lehdessä.