”Jeesus oli siellä myös linjoilla” – Onki-nuortentoiminta pysyi eläväisenä koronakeväänkin aikana, ja kesä toi mukanaan uudenlaista toimintaa

Oulun Ongen nuorteniltoja pidettiin poikkeustilanteen aikana etämuodossa Zoom-palvelun kautta. Pitkän kevään jälkeen nuoret pääsivät kokoontumaan ensimmäistä kertaa järjestettyihin Kesä-Onki-iltoihin.

Maria Niemelä (edessä vas.) ja Siiri Alenius vetämässä Kesä-Onki-iltaa.

On kesäkuinen keskiviikkoilta Värtön uimarannalla, ja nurmikolla istuskelee parinkymmenen nuoren hyväntuulinen joukko. Ukulelen säestyksellä lauletaan Elämä on nyt. Ohikulkijat kääntyvät katsomaan.
Käynnissä on kesän toinen Kesä-Onki-ilta. Yhteislaulun lisäksi ohjelmassa on kuulumisten vaihtoa, leikkejä, Raamatun lukemista, rukousta, uimista ja lautapelejä. Intoutuvatpa muutamat heittelemään frisbeetäkin.

– Ollaan kyselty, mitä näihin iltoihin haluttaisiin, ja tulossa on esimerkiksi jalkapalloa, piknikkiä ja makkaranpaistoa ja muita ulkoaktiviteetteja, kertoo kesän ohjelmasta 22-vuotias Onki-vetäjä Siiri Alenius.

Alenius ja illan toisena vetäjänä toimiva 20-vuotias Maria Niemelä kertovat olevansa hyvällä fiiliksellä vetämässä Kesä-Onkea.

– Kiva olla ulkona ja tehdä tällaista vähän erilaista hommaa, toteaa Niemelä.

Kesän Onki-toiminnassa on päästy liikkumaan ulkotiloissa. Värtössä nuoret keksivät heitellä frisbeetä.

Ennen poikkeustilan alkamista Oulun evankelisluterilaisten järjestöjen järjestämiä viikoittaisia Onki-iltoja pidettiin Oulun Opkon toimistolla Torikadulla. Maaliskuun puolesta välistä toukokuun loppuun asti iltoja pidettiin etämuodossa Zoom-videokokouspalvelun kautta.

Erikoisen kevään päätteeksi Onki-iltoja päätettiin jatkaa myös kesän ajan, vaikka aiempina vuosina Onki-toiminta on ollut kesän ajan tauolla. Kesätoimintaa on nyt järjestetty pääosin ulkotiloissa, mutta myös toimistolle on päästy kokoontumaan.

Aleniuksen ja Niemelän mielestä on hyvä, että Onki-toiminta jatkuu kesälläkin. Niemelä pohtii, että monien asioiden peruunnuttua nuoret kaipaavat nuortentoimintaa ja ehtivät kesälläkin mukaan.

– On kiva, että on tämä oma tuttu porukka, sanoo Alenius.

Etä-Ongen haasteena ihmisten kohtaaminen

Viikkoa myöhemmin tapaan Oulun Opkon opiskelijapastori Tomi Kohon Oulun Opkon toimistolla, missä Koho pyörittää opiskelijaikäisten kesätoimintana järjestettävää kesäkahvilaa. Pastori tarjoilee teetä ja pikkuleipiä paikalla oleville opiskelijoille ja ehdottaa näille lautapelin pelaamista.

Oulun Opkon opiskelijapastori Tomi Koho.

Onki-toiminnasta viimeiset viisi vuotta vastannut Koho kertoo kokevansa erityisesti nuorten kohdalla tärkeäksi sen, että heillä on kontakteja. Kesä-Onki-toiminnan Koho arvelee vastaavan tähän tarpeeseen.

– Olisi tärkeää, että he erityisesti tämän kevään jälkeen pystyisivät näkemään ihmisiä, ja siihen annettaisiin tilaisuuksia ja paikkoja, sanoo Koho. – Ja että Jumalakin pääsisi niiden kontaktien kautta toimimaan.

Koho toteaa, että yksi etänä pidettyjen Onki-iltojen haaste oli se, että ihmisten kohtaaminen jäi niissä paljon ohuemmaksi.

– Yksittäisten henkilöiden kanssa ajatusten vaihtaminen on etänä totta kai paljon nihkeämpää. Ei se sama asia ole, Koho pohtii.

Samaa sanoo Etä-Onkea muutaman kerran vetänyt Niemelä. Se, etteivät nuoret olleet paikan päällä läsnä, teki Niemelän mukaan myös ryhmissä toimimisen vaikeammaksi.

Koho ja Niemelä toteavat kuitenkin molemmat, että nuorteniltojen etätoteutuksen ansiosta illoissa oli mahdollista toteuttaa joitakin sellaisia asioita, joihin fyysisissä illoissa ei olisi pystytty. Koho kertoo, että Etä-Onkeen osallistui nuoria aina Espoosta asti. Niemelä taas iloitsee mahdollisuudesta saada iltoihin puhujavieraita tavallista kauempaa.

Kohon mukaan etäillat koostuivat lopulta hyvin paljon samoista asioista kuin nuortenillat normaalistikin.

– Meillä oli rukousta, opetusta ja elämän jakamista. Myös tutustumispelejä oli luovasti kehitelty.

Etäillat onnistuivat olosuhteet huomioon ottaen varsin hyvin, sanoo Koho.

– Ne palvelivat tarkoitustaan. Toisaalta olen tyytyväinen, että nyt päästään näkemään livenä taas.

Parhaita toteutettavissa olleita iltoja

Nuorilta etänuortenillat saivat Niemelän ja Kohon arvioiden mukaan hyvän vastaanoton. Kohon mukaan illoissa kävi 13–18 nuorta, mikä oli yllättäen hieman enemmän kuin tavallisten Onki-iltojen kävijämäärä.

Värttöön Kesä-Onkea viettämään saapuneet 15-vuotias Samuel Hägele, 16-vuotias Johannes Hyvönen ja 19-vuotias Sauli Salminen osallistuivat kevään etänuorteniltoihin useita kertoja. He kertovat kokeneensa iltojen järjestämisen tärkeäksi.

Yhdessä pelattavat lautapelit ovat tärkeä ja perinteinen Onki-iltojen osa, jota nuoret kertovat kevään aikana kaivanneensa. Kesä-Ongessa on jälleen päästy pelaamaan yhdessä.

Salmiselle erityisen tärkeää oli saada nähdä toisia nuoria ja kuulla heidän kuulumisiaan. Hägele on samaa mieltä.

– Mukava oli nähdä tuttuja naamoja, ja sellainen hyvä tunnelma oli kuitenkin, sanoo Hägele.

Salmiselle mieleen ovat jääneet jatkot, joita nuoret itse pitivät iltojen jälkeen. Jatkoille kokoonnuttiin virtuaalisesti Discord-sovelluksessa, jossa nuoret juttelivat keskenään ryhmäpuheluissa. Alusta mahdollisti myös joidenkin nettipelien yhdessä pelaamisen. Esimerkiksi Piirrä ja arvaa -pelin nettiversion pelaaminen oli jatkoilla suosiossa.

Hyvönen toteaa, että etäillat olivat parhaita kevään tilanteessa toteutettavissa olleita iltoja. Hägele, Hyvönen ja Salminen ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, etteivät etänuortenillat voineet täysin korvata tavallisia Onki-iltoja.

– Tietysti sellaiset mukavat yhteiset lautapelit ja ruokailu olivat suurimmat toteuttamattomissa olleet asiat, sanovat Hägele ja Hyvönen. Salminen taas kertoo ikävöineensä ruokapöytäkeskustelujen lisäksi yhteislauluja.

Salminen toteaa kokeneensa illoissa tärkeäksi myös niiden hengellisen annin. Hänen mielestään oli erittäin hyvä, että illoissa pidettiin hartauksia.

– Sai hoitaa uskonelämää, hän sanoo.

Onki-illoissa pyritään ”varustamaan nuoria, valmentamaan heitä Jeesuksen seuraamisessa ja tukemaan heitä heidän omalla polullaan”, kuvailee Koho. Opiskelijapastori kertoo kokeneensa, että nuoret saivat Etä-Onki-illoista hengellistä ravintoa ja kasvoivat niissä.

– Minusta erityisen puhuttelevia olivat iltahartaudet Etä-Ongessa, hän sanoo. – Se hetki, kun kaikki sulkevat kamerat, ja sitten yhdessä hiljennytään jokainen omissa tiloissamme, mutta kuitenkin yhdessä, kuulemaan, kun joku lukee Raamattua, ja sitten vielä rukoilemaan yhdessä.

– Se, että Jeesus oli myös siellä linjoilla, oli jotenkin siistiä. Se oli minulle itselleni erityisen puhuttelevaa, Koho pohtii.

”Kuin kotiin tulisi”

Palataan vielä Värttöön ja Kesä-Onkeen. Millä mielellä nuoret ovat nyt päästyään jälleen kokoontumaan fyysisesti yhteen?

– Tosi innostuneet fiilikset. Saa pitkästä aikaa nähdä kavereita ja jutella livenä, sanoo 18-vuotias Kaisa Hekkala. – Paljon juttua riittää kaikkien kanssa.

Yhtä innostuneissa tunnelmissa on 17-vuotias Linnea Pellikka. Hän toteaa, ettei toisia onkilaisia ole tullut nähtyä pitkään aikaan. Pellikkaa ilahduttaa myös iltaan sattunut hyvä sää.

Värtön uimarannan läheisyydessä pidetyssä Kesä-Onki-illassa tutkittiin ryhmissä Johanneksen evankeliumin viinipuuvertausta.

Myös Hägele, Hyvönen ja Salminen kertovat olevansa hyvillä fiiliksillä Kesä-Ongessa. Salminen pohtii sitä, miten arvokasta on se, että on ylipäätään mahdollista järjestää kristillistä toimintaa näin avoimesti.

– Se on lahjaa, että me saadaan nyt pitää iltoja, sanoo Salminen. – Jotenkin epätodellinen olo laulaa Viisikielisen lauluja jossakin rannalla. Ohikulkijat kuuntelee. Siistiä.

Mikä tekee Onki-illoista käymisen arvoisia?

– Täällä on uskovia ystäviä ja hyvää raamattuopetusta. Kristittyjen yhteys on tärkeä osa, toteaa Salminen.

Iltojen ilmapiiriä hän kuvailee lämminhenkiseksi. Salmisen mukaan uudet kävijät otetaan hyvin vastaan ja heitä halutaan kohdata. Heidän toivotaan myös löytävän Ongesta oman paikkansa.

Samoilla linjoilla on vasta noin vuoden ajan toiminnassa mukana ollut Hyvönen.

– Se on niin kuin kotiin tulisi, hän sanoo Onki-iltaan uutena tulemisesta.

Myös Hekkala sekä Onki-vetäjät Alenius ja Niemelä nimeävät Onki-toiminnan vahvuudeksi yhteisöllisyyden.

– Se on sellaista rentoa. Ei ole mitään tiukkoja sääntöjä. Tänne voi kuka tahansa tulla millaisena on, kuvailee Hekkala Onki-toimintaa.

– Nämä persoonat täällä, mukavat ihmiset, tekevät sen tärkeimmän osuuden tästä Onki-illasta, miettii Hägele.

– Onki on siellä, missä ihmiset ovat, veistelee Hyvönen.

Onki-illat syksyllä 2020 perjantaisin klo 18 Oulun Opkon toimistolla.

 

Teksti ja kuvat Maarit Juntti

Remontti etenee – Ympärivuotinen toiminta käynnistyy ehkä jo tänä syksynä

Kellonkartanon mittava remonttihanke on edennyt jopa suunniteltua nopeammin. Alakerran lattiat valmistuivat elokuun alussa, mitä juhlistettiin kiitoskahvien merkeissä viime viikolla.

Pahvit suojaavat kirkkosalin uutta lattiaa.

Kellonkartanon peruskorjaus ja remontoiminen ympärivuotiseen käyttöön alkoi syksyllä 2019 alakerran lattioiden purkutöillä ja talousrakennuksen pohjan valamiselle. Remontti on edennyt jopa odotettua nopeammin: alakerran lattiat valmistuivat elokuun alussa, ja talousrakennuksessa päästään pian aloittamaan sisätyöt.

 – Työt etenivät urakkavauhdilla, koska saimme sopivasti sitoutuneita talkoolaisia ja osaavan kirvesmiehen palkolliseksi helmikuussa, kertoo Yrjö Vilhunen Kellonkartanon Ystävät Ry:stä.

Vilhusen mukaan vapaaehtoisia on ollut mukana kiitettävästi, ja heidän työpanoksensa on ollut remontin edistymisen näkökulmasta korvaamaton.

Kellonkartanon alakerran lattioiden purkutyöt ja uudelleenrakentaminen alkoivat syksyllä 2019. Lattiat valmistuivat odotettua nopeammin jo elokuun alussa.

Kun Herralle remontoidaan, kelpaa vai paras

Välitavoitteen saavuttamista juhlistettiin viime perjantaina 14.8. kakkukahvien merkeissä. Kellonkartanon Ystävät Ry:n aktiivi Martti Hannula muisteli kiitospuheessaan Kellonkartanon vaiheita ja muistutti, ettei toiminnan jatkuminen ole aina ollut itsestäänselvyys.

– 80-luvun lopussa toiminta oli hiipumassa. Sanottiin, että tämä loppuisi parin vuoden kuluessa, ellei sitten tapahtuisi ihme. Ihme tapahtui, ja nyt remontoimme Kellonkartanoa ympärivuotiseen käyttöön, Hannula iloitsi.

Välitavoitteen kiitoskahvit olivat perjantaina 14.8. Kahvipöydässä komeili Kellonkartanon logolla ja työkaluilla koristeltu täytekakku.

Vapaaehtoisten puheenvuoroissa toistui kiitollisuus siitä, että on saanut olla mukana rakentamassa Herran huonetta.

– Haluan tehdä työni hyvin, koska teen sen Jumalalle, sanoi eräs vapaaehtoinen.

– Kellonkartano on minun kotini, eikä työ sen eteen tunnu raskaalta, sanoi toinen.

– Tämän antoi Herra, tässä auttoi Herra, hän antaa voimaa yhä uudelleen. Talkoista saa usein lähteä pirteämpänä kuin oli tulleessaan. Esirukoukset ovat kantaneet, sanoi kolmas.

Remontti valmistuu 2021

Kellonkartanon yhteyteen on valmistumassa talousrakennus, jossa on roskakatos, sauna- ja suihkutilat sekä maalämpökeskus.

Kiitoskahvittelun jälkeen Kellonkartanossa on palattu takaisin sorvin ääreen. Seuraavana isona tavoitteena on viemäripumppaamon asennusurakka, joka alkaa tällä viikolla.

Syksyn kuluessa olisi tarkoitus saada valmiiksi talousrakennuksen sisätyöt, jotta päärakennukseen saataisiin lämmöt päälle. Sunnuntain jumalanpalvelukset on pidetty koko kesän ajan ulkosalla, mutta syksyn kuluessa olisi tarkoitus siirtyä kirkkosaliin.

Yläkerran saunatilojen ja lattioiden purku alkaa niin ikään syksyllä. Ikkuna-, katto- ja julkisivutyöt menevät osittain vuoden 2021 puolelle. Remontin on tarkoitus valmistua vuonna 2021.

Teksti ja kuvat Karoliina Rauhio-Pokka

Lue lisää Kellonkartanon remonttihankkeesta:

Ystäväviestistä

Rauhan Tervehdyksestä

Seurakuntalainen.fi:stä 

Luterilainen usko paljastui aarteeksi

Haastattelussa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen uusi Pohjois-Suomen aluetyöntekijä Tuomas Lukkaroinen

Tuomas Lukkaroinen aloitti Sleyn Pohjois-Suomen työntekijänä huhtikuun alussa. Häntä nähdään paljon myös Kellonkartanossa.

Poika tuumi jääneensä ilman uskon lahjaa. Olihan rippipappi juuri tokaissut, että usko on lahja ja sillä selvä. Pappia eivät muutenkaan uskon asiat tuntuneet erityisemmin kiinnostavan, ja isoset kuskasivat leirin jälkeen ryyppäämään.

Vaikka rippikoulukokemus ei ollut erityisen hohdokas, Tuomas Lukkaroinen, 30, on myöhemmin ymmärtänyt, että usko todella on armollisen Jumalan lahja. Jumalan armon korostus oli yksi tärkeimmistä syistä, miksi Tuomas löysi hengellisen kotinsa lopulta luterilaisuudesta.

Ex-helluntailainen Sleyn työhön

Tuomas Lukkaroinen kasvoi tavanomaisessa luterilaisessa perheessä, kävi pari kertaa vuodessa kirkossa ja osallistui rippileirille.

– Leirillä kiinnostuin Raamatusta, mutta se into lopahti melko nopeasti Mooseksen kirjojen sukuluetteloihin, Tuomas naurahtaa.

Lukioikäisenä kiinnostus kristinuskoon syttyi uudelleen uskonnon kurssilla. Tuomaksella oli yksi helluntailainen ystävä, joka kutsui mukaan seurakuntaan. Kokemus aidosta välittämisestä teki nuorukaiseen syvän vaikutuksen, ja hän alkoi käydä säännöllisesti helluntaiseurakunnassa.

Usko jysähti tajuntaan arkipäiväsen puuhastelun keskellä.

– Kun palasin kerran koiran kanssa lenkiltä, vajosin kotona yhtäkkiä polvilleni. Sillä hetkellä uskoin Jumalan olevan olemassa.

Vuoden kuluttua Tuomas kävi kasteella. Helluntailaisuuden mukaan kasteessa ihminen tunnustaa uskonsa Jeesukseen, eikä siellä siksi pidetä lapsikastetta oikeana kasteena.

− Tein päätöksen kasteelle menemisestä sen hetkisellä ymmärrykselläni. Jälkeenpäin olen miettinyt, teinkö syntiä, kun menin uudelleen kasteelle. Uskon kuitenkin, että Jumala antaa anteeksi. 

Luterilaisen ihmiskäsityksen armollisuus

Luterilaisen uskon aarteet avautuivat Tuomakselle teologian opintojen aikana Helsingissä. Hän meni mukaan luterilaisen tunnustuksen pohjalta teologista opetusta tarjoavan Suomen Teologisen Instituutin eli STI:n toimintaan. Vapaissa suunnissa viihtyneelle Tuomakselle monet korostukset tuntuivat aluksi vierailta.

STI:n kautta Tuomas tutustui herätysliikkeisiin ja luterilaiseen jumalanpalveluselämään. Kolmen vuoden ajan hän kävi sekä vapaakristillisessä seurakunnassa että luterilaisissa iltamessuissa. Pikkuhiljaa mies huomasi teologiansa muuttuneen.

– Luterilainen opetus ehtoollisen sakramentista ja Jumalan armosta puhuttelivat. Sain sydämeeni rauhan, kun oivalsin, että ihminen on itse kykenemätön pelastamaan itseään.

Tuomas myöntää, että hän piti luterilaista ihmiskäsitystä aiemmin synkkänä, kunnes hän oppi näkemään siinä piilevän lohdutuksen.

– Kristitty voi levätä Jumalan kämmenellä ilman suorituspaineita.

“Kellonkartanon messu tuntuu rennolta ja kotoisalta”

Tuomas Lukkaroinen löysi lopulta hengellisen kotinsa evankelisesta herätysliikkeestä ja sai kutsun Sleyn työhön. Miten evankeliset ovat ottaneet ”käännynnäisen” vastaan?

– Luulen, että taustastani on enemmän hyötyä kuin haittaa. Ymmärrän hengellisyyden erilaisia muotoja, vaikka olenkin vahva omassa vakaumuksessani. Voin auttaa myös niitä, jotka pohtivat uskoaan.  

Tuomas on tullut tutuksi myös Kellonkartanon kävijöille, sillä hän on ollut joka sunnuntai messussa avustamassa tai saarnaamassa.

– Minut on otettu todella hyvin vastaan, Tuomas kiittelee, – Kellonkartanon messu tuntuu rennolta ja kotoisalta. 

Tuomas aloitti Sleyn Pohjois-Suomen työntekijänä huhtikuun alussa Oulussa.

–Tuntui hyvältä palata kotiseudulle.

Koronaepidemia aikaisti muuttoa jonkin verran; kun ilmoitus Uudenmaan sulusta maaliskuun puolivälissä tuli, Tuomas keräsi äkkiä tavaranta pakettiauton kyytiin. Myös työnkuva muuttui epidemian myötä.

– Odotin paljon reissutyötä, mutta viime kuukaudet olenkin istunut kotona tietokoneen ääressä, Tuomas nauraa.

Syksyn osalta kalenteri näyttää jo täydemmältä. Tuomas toivoo, että hän voisi vahvistaa luterilaisuudessa vapaissa suunnissa oppimaansa yhteishenkeä ja evankelioimisintoa. Myös Raamatun opettaminen on hänelle tärkeää.

Teksti ja kuvat Karoliina Rauhio-Pokka

Haastattelu on julkaistu aiemmin Uusi Tie -lehdessä.

”Näillä leireillä on aivan erityinen Jumalan siunaus” – Poikkeuksellinen leirikesä alkoi poikkeuksellisella varkkarileirillä

Kellonkartanon kesän ensimmäisen leiri keräsi ennätyksellisen määrän leiriläisiä, vaikka vielä toukokuussa näytti siltä, ettei koko leiriä voitaisi järjestää.