Kirkko on unohtanut Jeesuksen

Kirkon pitäisi pysyä Raamatussa ja julistaa pelastusta, sanovat herätysliikkeiden konservatiivit.

Kirkon tehtävä

Kirkon tehtävä on tuottaa Jumalalle kunniaa.

Koko luomakunta – ihminen mukaan lukien – on olemassa, jotta Jumalaa ylistettäisiin ja kunnioitettaisiin. Tätä tehtävää varten meidät on luotu ja sielumme löytää levon kun se on yhteydessä Kaikkivaltiaaseen.

Se tapahtuu muun muassa siten, että kirkko instituutiona ja kukin henkilökohtaisesti pitää arvossa Jumalan Raamatussa ilmoittamaa tahtoa, että opetamme ja elämme sen mukaisesti. Kunnioitamme Jumalaa kun kerromme hänen teoistaan Jeesuksessa ja toteutamme hänen antamaa lähetyskäskyä: teemme kaikista kansoista opetuslapsia ja julistamme evankeliumia syntien anteeksiantamiseksi.

Kirkon tehtävä on auttaa ihmisiä uskoon

Jeesus sanoi: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?” (Matt. 16:26). Jeesus kuvaa ihmistä sieluna, joka voi pelastua tai hukkua. Taivas ja kadotus on totta. Jokainen maan päälle syntynyt ihminen – myös minä ja sinä – vietämme ikuisuutemme taivaassa tai kadotuksessa.

Jeesus on tullut pelastamaan meitä. Hän valmisti moitteettomalla elämällään, ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan pelastuksen. Kun otamme sen uskossa vastaan, pelastumme.

Kirkon ja jokaisen kristityn tehtävä on auttaa ihmisiä uskoon. Ei se ole mieletön, joka tekee uhrauksia toisten pelastumisen tähden. Mieletön on se, joka luulee, että tämä elämä on kaikki, ei pelasta omaa sieluaan eikä tee voitavaansa edes joidenkin ikuisten sielujen pelastamiseksi.

Tämä artikkeli on lyhennelmä kirjoituksesta osoitteessa: http://mikatuovinen.net/tag/kirkon-tehtava/

Lupaako Jumala liikoja?

Raamattu sisältää runsaasti erilaisia lupauksia. Yksi niistä on lupaus Jumalan huolenpidosta. Moni voi kuitenkin hyvällä syyllä kysyä, onko Jumalan huolenpito todella toteutunut hänen elämässään, kun hiuskarvoja pudonnut tukkokaupalla. Lupaako Jumala siis liikoja? Mitä hänen huolenpitonsa tarkoittaa? Näihin ja muihin kysymyksiin etsimme Elojuhlissa(11.–12.8.) vastauksia yhdessä Suomen Raamattuopiston Säätiön julistustyönjohtajan Petri Kortelahden kanssa. 

Teksti ja kuva Karoliina Rauhio-Pokka

Ihminen ajattelee luonnostaan Jumalan huolenpidon, siunauksen ja suosiollisuuden ihmistä kohtaan näkyvän ajallisena hyvänä ja menestyksenä. Näin voi toki toisinaan olla, sillä Raamattu sisältää runsaasti esimerkkejä ihmisistä, joiden kohdalla Jumalan siunaus on näkynyt nimenomaan ulkoisena hyvänä.

− Raamatusta ei kuitenkaan voi vetää menestysteologialle tyypillistä johtopäätöstä siitä, että Jumalan siunaus ilmenisi aina ulkoisena hyvä. Raamattu nimittäin kertoo lukuisista Jumalalle mieluisista miehistä ja naisista, jotka joutuvat kärsimään paljon vaivaa ja puutetta, Petri Kortelahti sanoo.

Niin ikään Jumalan lain noudattamisessa ajatellaan usein piilevän ajallinen siunaus. Tämä usein pitääkin paikkaansa, sillä Jumalan laki on elämän oma laki. Joosef on kuitenkin oivallinen esimerkki siitä, miten lain noudattaminen voi johtaa myös ikäviin seurauksiin. Joosef nimittäin joutui vankilaan kieltäydyttyään aviorikoksesta Potifarin vaimon kanssa (1. Moos. 39).

Myös Jumalan huolenpito mielletään usein ihmisen ajallisten tarpeiden täyttämisenä. Jumalan huolenpidolla on kuitenkin Kortelahden mukaan syvällisempi merkitys.

− Jumalaa tahtoo meidät ensisijaisesti perille Taivaaseen, ja siksi hän katsoo aina meidän elämäämme ikuisuusperspektiivistä. Hän ei siis välttämättä anna meille sitä, mitä haluamme vaan sen, mitä tarvitsemme, Kortelahti muistuttaa.

− Me ihmiset usein näemme elämämme samalla tavalla kuin katsoisimme ryijyä nurjalta puolelta. Jumala taas näkee elämämme sen oikealta puolelta, Kortelahti jatkaa.

Jumalan huolenpitoon luottamisessa on kysymys Jumalaan luottamisessa kaikessa. Jumala ottaa ja antaa mutta aina ihmisen parhaaksi. 

− Koska Jumala on meidän puolellamme, meidän ei tarvitse murehtia mistään. Eilisen erheet saamme uskoa anteeksi. Huomista puolestaan ei ole eikä ehkä koskaan tule ainakaan sellaisena, kuin me sen kuvittelemme. Todellisuutta ei tarvitse kuitenkaan kieltää, sillä ihmisillä on todellisia murheita ja huolia. Jokaiselle päivälle kuitenkin riittävät sen omat murheet.

Koska ihmiset ovat sidottuja ajalliseen elämään, on usein vaikeaa nähdä ikuisuusnäkökulmaa. Maailman rikkaudet ovat kuitenkin katoavia.

− Vanha viisaus kuuluu: ruumispuvussa ei ole taskuja. On tämä tyhjänpäiväinen retki, jota myös elämäksi kutsutaan, jos kaikki todella olisi tässä. Onneksi meillä on ikuisen toivon Jumala. Jos Jumala ei ole näköpiirissä, kaikki on pilalla; silloin puuttuu toivo, sillä arvokkain asia on saada olla Jumalan lapsi, Kortelahti sanoo.

 


Haluatko kuulla lisää Elojuhlien puheenaiheista? Lue Kortelahden ajatuksian levosta ja jaksamisesta klikkaamalla tästä.

 

 

Murunen Jumalan valtakunnan rakentamiseksi

Haastattelussa Kellonkartanon vastuunkantajat Säde ja Tapio Pokka

 

Teksti ja kuvat Karoliina Rauhio-Pokka

Säde ja Tapio Pokkaa voi hyvällä syyllä kutsua Kellonkartanon tehokaksikoksi; Säde vastaa lapsi- ja nuorisotyöstä – Tapio puolestaan muun muassa sunnuntaisten ehtoolliskirkkojen toimittamisesta, sielunhoitotyöstä ja raamattuopetuksesta. Pariskunta työskenteli Kellonkartanossa ensimmäisen kerran yhdessä jo 32 vuotta sitten. Matkan varrelle on tosin mahtunut vuodet Japanin lähetyskentällä. Suomeen paluun jälkeen Pokat ovat työskennelleet Kellonkartanon vapaaehtoisina yhtäjaksoisesti jo viitenätoista kesänä.

Ensikohtaaminen

Säteen vanhemmat muuttivat Ouluun vuonna 1962 – siis samana vuonna kuin Kellonkartanon hirsinen päärakennus vihittiin kirkoksi. Säteen isä Timo Lounela oli Kellonkartanon aktiivi ja vastuunkantaja. Hän vastasi mm. Kellonkartanon pihapiirissä sijaitsevan asuntolan rakentamisesta.

− Olen siis ollut Kellonkartanossa jo ennen syntymääni, Säde sanoo nauraen.

Rovaniemeltä syntyisin oleva Tapio puolestaan tutustui Kellonkartanoon ensimmäisen kerran opiskelijaikäisenä vuonna 1982 OPKOn (Suomen Ev. lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry) syysleirillä. Hän oli alun perin muuttanut Ouluun yliopisto-opintojen perässä.

Säde ja Tapio kohtasivat toisensa niin ikään Oulun OPKO:n opiskelijatoiminnassa. Tapiolla oli jo silloin vahva lähetyskutsu, joten lähetystyön mahdollisuus oli jo seurustelun alkuvaiheessa esillä.

− Sanoin Tapiolle, että voisin minä yhdessä lähteä lähetystyöhön. Yksin en olisi varmaan uskaltanut, Säde sanoo.

− Sanoit, että ”voisin minä sinun kanssasi lähteä”, Tapio tähdentää.

Lähetystyön kutsu vahvistuu Kellonkartanon kesätyössä

Pariskunta avioitui maaliskuussa vuonna 1985. Kesällä -86 tuore aviopari asui ja työskenteli Kellonkartanossa: Tapio isäntänä ja Säde leirityöntekijänä. Vielä 80-luvulla nimittäin oli tyypillistä, että ihmiset asuivat läpi kesän Kellonkartanossa. Vuoden -86 kesä oli tietyssä mielessä alkupiste pariskunnan nyt jo vuosikymmeniä jatkuneen hengellisen työn ketjussa. Kesä vahvisti niin ikään lähetyskutsua.

− Opiskelija-aikana olin ajatellut, että työskentelisin lähetyskentällä omassa ammatissani diplomi-insinöörinä teknisissä tehtävissä, koska pidin papin työtä persoonalleni sopimattomana. Mieleni kuitenkin muuttui, kun erään opiskelijaillan päätteeksi piispa (nykyinen emerituspiispa) Olavi Rimpiläinen kehotti minua hakemaan opiskelemaan papiksi, Tapio sanoo.

Pokat aloittivat lähetyskurssin vuonna 1990. Silloin perheessä oli jo kaksi lasta, ja Säteellä vakinainen virka luokanopettajana. Kurssin alkaessa kohdemaa ei ollut vielä tiedossa. Muiden vaihtoehtojen sulkeutuessa pois Japani jäi lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi.

Perhe suuntasi Japaniin vuonna 1992. Lähtö viivästyi alkuperäisestä aikataulusta lähes vuoden laman takia. Toisaalta viivästymisessä oli Jumalan johdatus mukana, sillä se mahdollisti Tapion paneutumisen teologian opintoihin.

Paluu Suomeen ja visio Kellonkartanosta

Japanissa viisihenkiseksi kasvanut perhe palasi Suomeen vuonna 2003. Asuinpaikkakunnaksi valikoitui tuttu ja turvallinen Oulu. Säde ja Tapio lähtivät Kellonkartanon toimintaan mukaan heti Ouluun muuton jälkeen.  Uusille ja innokkaille vastuunkantajille on nimittäin aina tarvetta ja tilaa yhteisössä, joka toimii vapaaehtoistyön varassa, kuten Kellonkartano.

− Suomen hengellinen ilmapiiri oli muuttunut melko toivottomaksi. Japanin kokemus oli kuitenkin opettanut meille, että pienilläkin joukoilla ja vähillä resursseilla pystytään samaan aikaan suuria, kun Jeesus on mukana, Säde sanoo.

Säde laulattamassa lapsia leirillä kesällä 2018.

Säteellä oli voimakas lapsi- ja nuorisotyön visio. Hän halusi tehdä Kellonkartanosta lapsiystävällisemmän paikan, jonne perheiden olisi helppo tulla.

− Teimme muutamia pieniä käytännön muutoksia, jotka helpottivat lapsiperheiden osallistumista toimintaan: hiekkalaatikko siirrettiin pihan sivusta keskeiselle paikalle ja leikkihuone alakertaan niin, että vanhemmat voivat kuunnella lasten leikkiessä tilaisuuksia. Lisäksi pyhäkoulu ja raamattukerho vakiintuivat osaksi Kartanon kirkkoa, jotta lapsilla on aina oma opetushetki saarnan aikana, Säde sanoo.

Pikkuhiljaa Säde otti myös entistä enemmän vastuuta lasten leireistä. Aluksi hän oli mukana vain yhdellä leirillä kesän aikana. Vuosien kuluessa hän oli lopulta vastuussa kaikkien leirien järjestämisestä.

Pariskunnan yhteisenä visiona on ollut alusta lähtien nuorten aikuisten kouluttaminen hengelliseen työhön. Ideana on se, että Kellonkartanoon palkatuille kesätyöntekijöille annetaan vastuuta ja siten mahdollisuus löytää omat lahjansa. Kellonkartanon yhteys Suomen Raamattuopiston kansanopistotoimintaan on antanut laajemmat mahdollisuudet palkata nuoria kesätyöhön. Moni entinen kesätyöntekijä on suunnannut Pokkien tapaan lähetystyöhön.

− Kellonkartano on kuin tuotekehityslaboratorio, jossa voi kokeilla ja toteuttaa erilaisia ideoita. Insinööri-luonteeni ei ole pappisvuosien aikana hävinnyt mihinkään, Tapio sanoo.

Tapio juontohommissa Kellonkartanon toimintakauden avajaisissa toukokuussa 2017.

Yksi esimerkki tästä on Kartanon kirkko -toiminnan aloittaminen vuonna 2004. Sitä ennen Kellonkartanon toiminta oli keskittynyt lähinnä leirien, seurojen, raamattuluentojen ja avioliittotapahtumien yms. järjestämiseen, mutta 2000-luvulla varsinkin nuorten perheiden ja nuorten aikuisten toiveena oli joka sunnuntainen koko perheen ehtoollisjumalanpalvelus. Tähän toiveeseen Kartanon kirkko -toiminta vastasi.

Säde kuvailee Kellonkartanoa hengelliseksi kodikseen, jossa hän saa palvella ja toteuttaa näkyään. Lisäksi se on paikka, jossa hän saa itse hoitoa ja hengellistä ravintoa.

− Minä taas ajattelen, että kristityt ovat matkalaisia, joiden todellinen koti on vasta perillä. Minulle Kellonkartano on ennen kaikkea paikka, jossa saan palvella ja kohdata toisia matkalaisia ja olla tuottamassa ja itsekin nauttimassa hengellistä ravintoa, Tapio sanoo.

− Niin, ja kai tämä on meille eräänlainen kesämökki, jossa saamme viihtyisässä ympäristössä tavata ihmisiä, Säde jatkaa.  

Näköalapaikka Mestarin työskentelyyn

Kellonkartanon vapaaehtoistyö on tavallaan jatkoa Japanin lähetyselämälle. Niin kuin lähetystyössä on mahdollisuus antaa itsensä Herran käyttöön, myös Kellonkartanossa voi nähdä, millaisia vaikutuksia Jumalan työtoverina toimiminen saa aikaan.

− Kellonkartano on näköalapaikka Mestarin työskentelyyn. On sykähdyttävää nähdä, miten Jumala kohtaa ihmisiä ja toimii heidän elämässään, Tapio sanoo.

− Ei tämä ole työ vaan elämäntapa. Omien lahjojensa käyttäminen lähimmäisten ja Jumalan palvelemiseksi on kristityn elämää, Säde jatkaa.

Toisinaan vapaaehtoistyö varsinaisen päivätyön ohessa myös uuvuttaa. Tapio on työskennellyt Suomeen paluustaan lähtien työaluevastaavana lähetysyhdistys Kylväjän palveluksessa. Tällä hetkellä hänen vastuualueitaan ovat Etu-Aasia, Japani, Itä-Siperia ja Oulun hiippakunta. Säde on puolestaan toiminut luokanopettajana Oulun kristillisessä koulussa jo 10-vuoden ajan.  

− Yksin jääminen on se, mikä väsyttää esimerkiksi silloin, kun on vaikeaa saada ketään muuta pitämään vaikkapa pyhäkoulua. Hymyilevien pyhäkoulaisten kohtaaminen kuitenkin palkitsee ja tuo voimaa niissäkin hetkissä, Säde sanoo.

Pokat toivovat, että yhä useampi saisi kokea samanlaista iloa, kuin he ovat vuosien varrella Jumalan töissä saaneet kokea.

− Kellonkartanossa haluamme vaalia yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Tavallisen ihmisen todistus on erittäin arvokas. Jokainen voi tuoda mukanaan murusen yhteisön ja Jumalan valtakunnan rakentamiseksi, Tapio sanoo.