Luterilainen usko paljastui aarteeksi

Haastattelussa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen uusi Pohjois-Suomen aluetyöntekijä Tuomas Lukkaroinen

Tuomas Lukkaroinen aloitti Sleyn Pohjois-Suomen työntekijänä huhtikuun alussa. Häntä nähdään paljon myös Kellonkartanossa.

Poika tuumi jääneensä ilman uskon lahjaa. Olihan rippipappi juuri tokaissut, että usko on lahja ja sillä selvä. Pappia eivät muutenkaan uskon asiat tuntuneet erityisemmin kiinnostavan, ja isoset kuskasivat leirin jälkeen ryyppäämään.

Vaikka rippikoulukokemus ei ollut erityisen hohdokas, Tuomas Lukkaroinen, 30, on myöhemmin ymmärtänyt, että usko todella on armollisen Jumalan lahja. Jumalan armon korostus oli yksi tärkeimmistä syistä, miksi Tuomas löysi hengellisen kotinsa lopulta luterilaisuudesta.

Ex-helluntailainen Sleyn työhön

Tuomas Lukkaroinen kasvoi tavanomaisessa luterilaisessa perheessä, kävi pari kertaa vuodessa kirkossa ja osallistui rippileirille.

– Leirillä kiinnostuin Raamatusta, mutta se into lopahti melko nopeasti Mooseksen kirjojen sukuluetteloihin, Tuomas naurahtaa.

Lukioikäisenä kiinnostus kristinuskoon syttyi uudelleen uskonnon kurssilla. Tuomaksella oli yksi helluntailainen ystävä, joka kutsui mukaan seurakuntaan. Kokemus aidosta välittämisestä teki nuorukaiseen syvän vaikutuksen, ja hän alkoi käydä säännöllisesti helluntaiseurakunnassa.

Usko jysähti tajuntaan arkipäiväsen puuhastelun keskellä.

– Kun palasin kerran koiran kanssa lenkiltä, vajosin kotona yhtäkkiä polvilleni. Sillä hetkellä uskoin Jumalan olevan olemassa.

Vuoden kuluttua Tuomas kävi kasteella. Helluntailaisuuden mukaan kasteessa ihminen tunnustaa uskonsa Jeesukseen, eikä siellä siksi pidetä lapsikastetta oikeana kasteena.

− Tein päätöksen kasteelle menemisestä sen hetkisellä ymmärrykselläni. Jälkeenpäin olen miettinyt, teinkö syntiä, kun menin uudelleen kasteelle. Uskon kuitenkin, että Jumala antaa anteeksi. 

Luterilaisen ihmiskäsityksen armollisuus

Luterilaisen uskon aarteet avautuivat Tuomakselle teologian opintojen aikana Helsingissä. Hän meni mukaan luterilaisen tunnustuksen pohjalta teologista opetusta tarjoavan Suomen Teologisen Instituutin eli STI:n toimintaan. Vapaissa suunnissa viihtyneelle Tuomakselle monet korostukset tuntuivat aluksi vierailta.

STI:n kautta Tuomas tutustui herätysliikkeisiin ja luterilaiseen jumalanpalveluselämään. Kolmen vuoden ajan hän kävi sekä vapaakristillisessä seurakunnassa että luterilaisissa iltamessuissa. Pikkuhiljaa mies huomasi teologiansa muuttuneen.

– Luterilainen opetus ehtoollisen sakramentista ja Jumalan armosta puhuttelivat. Sain sydämeeni rauhan, kun oivalsin, että ihminen on itse kykenemätön pelastamaan itseään.

Tuomas myöntää, että hän piti luterilaista ihmiskäsitystä aiemmin synkkänä, kunnes hän oppi näkemään siinä piilevän lohdutuksen.

– Kristitty voi levätä Jumalan kämmenellä ilman suorituspaineita.

”Kellonkartanon messu tuntuu rennolta ja kotoisalta”

Tuomas Lukkaroinen löysi lopulta hengellisen kotinsa evankelisesta herätysliikkeestä ja sai kutsun Sleyn työhön. Miten evankeliset ovat ottaneet ”käännynnäisen” vastaan?

– Luulen, että taustastani on enemmän hyötyä kuin haittaa. Ymmärrän hengellisyyden erilaisia muotoja, vaikka olenkin vahva omassa vakaumuksessani. Voin auttaa myös niitä, jotka pohtivat uskoaan.  

Tuomas on tullut tutuksi myös Kellonkartanon kävijöille, sillä hän on ollut joka sunnuntai messussa avustamassa tai saarnaamassa.

– Minut on otettu todella hyvin vastaan, Tuomas kiittelee, – Kellonkartanon messu tuntuu rennolta ja kotoisalta. 

Tuomas aloitti Sleyn Pohjois-Suomen työntekijänä huhtikuun alussa Oulussa.

–Tuntui hyvältä palata kotiseudulle.

Koronaepidemia aikaisti muuttoa jonkin verran; kun ilmoitus Uudenmaan sulusta maaliskuun puolivälissä tuli, Tuomas keräsi äkkiä tavaranta pakettiauton kyytiin. Myös työnkuva muuttui epidemian myötä.

– Odotin paljon reissutyötä, mutta viime kuukaudet olenkin istunut kotona tietokoneen ääressä, Tuomas nauraa.

Syksyn osalta kalenteri näyttää jo täydemmältä. Tuomas toivoo, että hän voisi vahvistaa luterilaisuudessa vapaissa suunnissa oppimaansa yhteishenkeä ja evankelioimisintoa. Myös Raamatun opettaminen on hänelle tärkeää.

Teksti ja kuvat Karoliina Rauhio-Pokka

Haastattelu on julkaistu aiemmin Uusi Tie -lehdessä.