Musiikki ilmaisee tunteita ja ajatuksia ilman sanoja

Haastattelussa kesäkanttori Hilla Laitinen

 21-vuotias Hilla Laitinen elää jännittäviä aikoja; syksyllä olisi nimittäin edessä muutto opintojen perässä Helsinkiin, jossa tuleva koulu – Sibelius-Akatemia – sijaitsee. Kouluun pääsy oli Hillalle iloinen yllätys, sillä hän ei uskonut pääsevänsä sinne – ei, vaikka hän on soittanut selloa jo kuusivuotiaasta lähtien.

− Itse asiassa äitini ehdotti sellonsoittoa alun perin kaksoissiskolleni. Hän ei kuitenkaan innostunut ehdotuksesta, kun taas minä innostuin tuohon aikaan oikeastaan kaikesta. Aloitin soittotunnit, ja sello tuntui heti omalta soittimelta, Hilla sanoo.

Yläkouluikäisenä soittoharjoittelusta tuli säännönmukaisempaa ja siten sellonsoitosta ”vakava harrastus”. Samoihin aikoihin ajatus ammattisellistin urasta alkoi pikkuhiljaa kypsyä mielessä, sillä Hillan soitonopettajat pitivät sellistin uraa lähes itsestään selvänä. He kannustivat Hillaa hakemaan lukion jälkeen Oulun konservatorioon opiskelemaan sellon soittamista.

Jumalanpalveluksessa ei ole tilaa itsekritiikille

Kellonkartanon jumalanpalveluksissa Hilla Laitinen on säestänyt sellollaan alakoulun lopulta lähtien. Viime vuosina hän on säestänyt myös pianolla.

− Olen soittanut pianoa melkein yhtä kauan kuin selloa. Pianon soittaminen on kuitenkin minulle vain harrastus ja tapa virkistyä tavoitteellisen sellonsoiton rinnalla. Soitan pianoa useimmiten korvakuulolta improvisoiden. Kokeileminen oli myös se tapa, jolla alunperin opin soittamaan pianoa, vaikka toki olen käynyt pianotunneilla yhteensä kahden vuoden ajan.

Kellonkartano on Hillalle hengellinen koti. Ensimmäiset Kellonkartanon muistot sijoittuvat jopa viidentoista vuoden taakse lasten leirille.

− Mieleeni ovat jääneet erityisesti kepinryöstö-leikki, mukavat isoset ja leirikaverit sekä laulut, joita hyräilin yleensä koko kesän kotona leirin jälkeen, Hilla sanoo hymyillen.

Kellonkartanossa Laitinen nauttii erityisesti siitä, että hänellä on yhteisössä selkeä tehtävä ja rooli. Tänä kesänä hän on saanut aiempaa enemmän musiikkivastuuta kesäkanttorin tehtävässään.

Jumalanpalveluksissa soittaminen on huomattavan spontaania, mikä on kehittänyt Hillan sopeutumiskykyä. Soittoharjoittelu on usein hyvin kurinalaista ja itsekriittistä, kun taas jumalanpalveluksissa, joissa on ensisijassa palvelemassa muita, ei ehdi miettiä itseään tai soittamistaan.

Musiikki saa aikaa pyhän kokemuksen

Tällä hetkellä Hilla Laitinen unelmoi työstä musiikin parissa.

− Musiikki merkitsee minulle kaikkea sitä, mitä ei sanoin pysty ilmaisemaan. Se on väylä omiin tunteisiin ja ajatuksiin, ja sen avulla voi koskettaa myös muita ihmisiä. Musiikin kautta on mahdollista luoda yhteys itseensä, muihin ihmisiin ja Jumalaan, Hilla sanoo.

− Jopa maallisten ihmisten parissa musiikki saa aikaan pyhän kokemuksen. Ihmiset arvostavat kaunista musiikkia. Todennäköisesti siksi musiikki on niin vahvasti läsnä kaikissa uskonnoissa ja kulttuureissa, Hilla jatkaa.

Lempikappale ei ole kaunis

Hilla Laitisen lempimusiikkikappale on Zoltan Kodalyn Soolosellosonaatti.

− Soolosellosonaatti ei varsinaisesti ole mikään kaunis kappale, mutta se on vaikuttava. Kappale kertoo minulle siitä, miten hienoihin saavutuksiin ihminen kykenee. Se on nimittäin äärimmäisen vaikea kappale sellolle, mutta haluaisin joskus oppia soittamaan sen. 

Hilla toivoo Sibelius-Akatemian tarjoavan eväitä tavoitteen saavuttamiseksi. Erityisesti hän odottaa koululta se tarjomia puitteita kuten taitavia soitonopettajia ja ulkomaanvaihtomahdollisuuksia. Lisäksi Hilla uskoo muiden opiskelijoiden antavan lisämotivaatiota omaan soittoharjoitteluun. Kova kilpailu ei siis ole ainoastaan negatiivinen asia, vaan se voi parhaimmillaan antaa lisää energiaa harjoitteluun.  

Teksti ja kuvat: Karoliina Rauhio-Pokka

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.