Viikon sana vk51

Viikon sana vk24

Kuuntele rukoustani, Jumala, älä kätkeydy, kun pyydän apua.
Ps. 55:2

Jeesus kuoli ristillä meidän jokaisen syntien tähden. Eikö hän pitäisi silloin huolta myös pienemmistä asioista elämässämme? Kun suuret synnit on jo sovitettu, pienemmät elämän murheet tulevat kyllä hoidetuiksi. Herramme saattaa ajoittain kylläkin kätkeytyä. Hän vaikenee hetkeksi, antaa kärsimyksen kypsyttää rauhassa hedelmänsä. Kristityksi tuleminen on tulemista enemmän ihmiseksi. Enemmän ihmiseksi tullaan, kun Jumala riisuu meitä omastamme ja pukee lahjavanhurskauteensa. Jumalan lain tuomio kyntää syvällä sydämessä. Meitä sulatellaan, Herramme tuntuu olevan etäällä. Ihmiseksi on kuitenkin suostuttava. Onnistuneiden lähellä on tukalaa olla, armahdettujen ja riisuttujen lähellä armollista. Armahdettavaksi suostuva syntinen oppii Jumalasta ja itsestä tärkeimmän: armo ja usko ovat lahjaa ja ansiotta saatuja ja ne kuuluvat jokaiselle – jopa minulle.

Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.
© Juha Vähäsarja & Perussanoma Oy