Murunen Jumalan valtakunnan rakentamiseksi

Haastattelussa Kellonkartanon vastuunkantajat Säde ja Tapio Pokka

 

Teksti ja kuvat Karoliina Rauhio-Pokka

Säde ja Tapio Pokkaa voi hyvällä syyllä kutsua Kellonkartanon tehokaksikoksi; Säde vastaa lapsi- ja nuorisotyöstä – Tapio puolestaan muun muassa sunnuntaisten ehtoolliskirkkojen toimittamisesta, sielunhoitotyöstä ja raamattuopetuksesta. Pariskunta työskenteli Kellonkartanossa ensimmäisen kerran yhdessä jo 32 vuotta sitten. Matkan varrelle on tosin mahtunut vuodet Japanin lähetyskentällä. Suomeen paluun jälkeen Pokat ovat työskennelleet Kellonkartanon vapaaehtoisina yhtäjaksoisesti jo viitenätoista kesänä.

Ensikohtaaminen

Säteen vanhemmat muuttivat Ouluun vuonna 1962 – siis samana vuonna kuin Kellonkartanon hirsinen päärakennus vihittiin kirkoksi. Säteen isä Timo Lounela oli Kellonkartanon aktiivi ja vastuunkantaja. Hän vastasi mm. Kellonkartanon pihapiirissä sijaitsevan asuntolan rakentamisesta.

− Olen siis ollut Kellonkartanossa jo ennen syntymääni, Säde sanoo nauraen.

Rovaniemeltä syntyisin oleva Tapio puolestaan tutustui Kellonkartanoon ensimmäisen kerran opiskelijaikäisenä vuonna 1982 OPKOn (Suomen Ev. lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys ry) syysleirillä. Hän oli alun perin muuttanut Ouluun yliopisto-opintojen perässä.

Säde ja Tapio kohtasivat toisensa niin ikään Oulun OPKO:n opiskelijatoiminnassa. Tapiolla oli jo silloin vahva lähetyskutsu, joten lähetystyön mahdollisuus oli jo seurustelun alkuvaiheessa esillä.

− Sanoin Tapiolle, että voisin minä yhdessä lähteä lähetystyöhön. Yksin en olisi varmaan uskaltanut, Säde sanoo.

− Sanoit, että ”voisin minä sinun kanssasi lähteä”, Tapio tähdentää.

Lähetystyön kutsu vahvistuu Kellonkartanon kesätyössä

Pariskunta avioitui maaliskuussa vuonna 1985. Kesällä -86 tuore aviopari asui ja työskenteli Kellonkartanossa: Tapio isäntänä ja Säde leirityöntekijänä. Vielä 80-luvulla nimittäin oli tyypillistä, että ihmiset asuivat läpi kesän Kellonkartanossa. Vuoden -86 kesä oli tietyssä mielessä alkupiste pariskunnan nyt jo vuosikymmeniä jatkuneen hengellisen työn ketjussa. Kesä vahvisti niin ikään lähetyskutsua.

− Opiskelija-aikana olin ajatellut, että työskentelisin lähetyskentällä omassa ammatissani diplomi-insinöörinä teknisissä tehtävissä, koska pidin papin työtä persoonalleni sopimattomana. Mieleni kuitenkin muuttui, kun erään opiskelijaillan päätteeksi piispa (nykyinen emerituspiispa) Olavi Rimpiläinen kehotti minua hakemaan opiskelemaan papiksi, Tapio sanoo.

Pokat aloittivat lähetyskurssin vuonna 1990. Silloin perheessä oli jo kaksi lasta, ja Säteellä vakinainen virka luokanopettajana. Kurssin alkaessa kohdemaa ei ollut vielä tiedossa. Muiden vaihtoehtojen sulkeutuessa pois Japani jäi lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi.

Perhe suuntasi Japaniin vuonna 1992. Lähtö viivästyi alkuperäisestä aikataulusta lähes vuoden laman takia. Toisaalta viivästymisessä oli Jumalan johdatus mukana, sillä se mahdollisti Tapion paneutumisen teologian opintoihin.

Paluu Suomeen ja visio Kellonkartanosta

Japanissa viisihenkiseksi kasvanut perhe palasi Suomeen vuonna 2003. Asuinpaikkakunnaksi valikoitui tuttu ja turvallinen Oulu. Säde ja Tapio lähtivät Kellonkartanon toimintaan mukaan heti Ouluun muuton jälkeen.  Uusille ja innokkaille vastuunkantajille on nimittäin aina tarvetta ja tilaa yhteisössä, joka toimii vapaaehtoistyön varassa, kuten Kellonkartano.

− Suomen hengellinen ilmapiiri oli muuttunut melko toivottomaksi. Japanin kokemus oli kuitenkin opettanut meille, että pienilläkin joukoilla ja vähillä resursseilla pystytään samaan aikaan suuria, kun Jeesus on mukana, Säde sanoo.

Säde laulattamassa lapsia leirillä kesällä 2018.

Säteellä oli voimakas lapsi- ja nuorisotyön visio. Hän halusi tehdä Kellonkartanosta lapsiystävällisemmän paikan, jonne perheiden olisi helppo tulla.

− Teimme muutamia pieniä käytännön muutoksia, jotka helpottivat lapsiperheiden osallistumista toimintaan: hiekkalaatikko siirrettiin pihan sivusta keskeiselle paikalle ja leikkihuone alakertaan niin, että vanhemmat voivat kuunnella lasten leikkiessä tilaisuuksia. Lisäksi pyhäkoulu ja raamattukerho vakiintuivat osaksi Kartanon kirkkoa, jotta lapsilla on aina oma opetushetki saarnan aikana, Säde sanoo.

Pikkuhiljaa Säde otti myös entistä enemmän vastuuta lasten leireistä. Aluksi hän oli mukana vain yhdellä leirillä kesän aikana. Vuosien kuluessa hän oli lopulta vastuussa kaikkien leirien järjestämisestä.

Pariskunnan yhteisenä visiona on ollut alusta lähtien nuorten aikuisten kouluttaminen hengelliseen työhön. Ideana on se, että Kellonkartanoon palkatuille kesätyöntekijöille annetaan vastuuta ja siten mahdollisuus löytää omat lahjansa. Kellonkartanon yhteys Suomen Raamattuopiston kansanopistotoimintaan on antanut laajemmat mahdollisuudet palkata nuoria kesätyöhön. Moni entinen kesätyöntekijä on suunnannut Pokkien tapaan lähetystyöhön.

− Kellonkartano on kuin tuotekehityslaboratorio, jossa voi kokeilla ja toteuttaa erilaisia ideoita. Insinööri-luonteeni ei ole pappisvuosien aikana hävinnyt mihinkään, Tapio sanoo.

Tapio juontohommissa Kellonkartanon toimintakauden avajaisissa toukokuussa 2017.

Yksi esimerkki tästä on Kartanon kirkko -toiminnan aloittaminen vuonna 2004. Sitä ennen Kellonkartanon toiminta oli keskittynyt lähinnä leirien, seurojen, raamattuluentojen ja avioliittotapahtumien yms. järjestämiseen, mutta 2000-luvulla varsinkin nuorten perheiden ja nuorten aikuisten toiveena oli joka sunnuntainen koko perheen ehtoollisjumalanpalvelus. Tähän toiveeseen Kartanon kirkko -toiminta vastasi.

Säde kuvailee Kellonkartanoa hengelliseksi kodikseen, jossa hän saa palvella ja toteuttaa näkyään. Lisäksi se on paikka, jossa hän saa itse hoitoa ja hengellistä ravintoa.

− Minä taas ajattelen, että kristityt ovat matkalaisia, joiden todellinen koti on vasta perillä. Minulle Kellonkartano on ennen kaikkea paikka, jossa saan palvella ja kohdata toisia matkalaisia ja olla tuottamassa ja itsekin nauttimassa hengellistä ravintoa, Tapio sanoo.

− Niin, ja kai tämä on meille eräänlainen kesämökki, jossa saamme viihtyisässä ympäristössä tavata ihmisiä, Säde jatkaa.  

Näköalapaikka Mestarin työskentelyyn

Kellonkartanon vapaaehtoistyö on tavallaan jatkoa Japanin lähetyselämälle. Niin kuin lähetystyössä on mahdollisuus antaa itsensä Herran käyttöön, myös Kellonkartanossa voi nähdä, millaisia vaikutuksia Jumalan työtoverina toimiminen saa aikaan.

− Kellonkartano on näköalapaikka Mestarin työskentelyyn. On sykähdyttävää nähdä, miten Jumala kohtaa ihmisiä ja toimii heidän elämässään, Tapio sanoo.

− Ei tämä ole työ vaan elämäntapa. Omien lahjojensa käyttäminen lähimmäisten ja Jumalan palvelemiseksi on kristityn elämää, Säde jatkaa.

Toisinaan vapaaehtoistyö varsinaisen päivätyön ohessa myös uuvuttaa. Tapio on työskennellyt Suomeen paluustaan lähtien työaluevastaavana lähetysyhdistys Kylväjän palveluksessa. Tällä hetkellä hänen vastuualueitaan ovat Etu-Aasia, Japani, Itä-Siperia ja Oulun hiippakunta. Säde on puolestaan toiminut luokanopettajana Oulun kristillisessä koulussa jo 10-vuoden ajan.  

− Yksin jääminen on se, mikä väsyttää esimerkiksi silloin, kun on vaikeaa saada ketään muuta pitämään vaikkapa pyhäkoulua. Hymyilevien pyhäkoulaisten kohtaaminen kuitenkin palkitsee ja tuo voimaa niissäkin hetkissä, Säde sanoo.

Pokat toivovat, että yhä useampi saisi kokea samanlaista iloa, kuin he ovat vuosien varrella Jumalan töissä saaneet kokea.

− Kellonkartanossa haluamme vaalia yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Tavallisen ihmisen todistus on erittäin arvokas. Jokainen voi tuoda mukanaan murusen yhteisön ja Jumalan valtakunnan rakentamiseksi, Tapio sanoo.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *