Mitä on olla kristitty?

Kristittynä olemisen paradoksaalisuus

Olla kristitty - mitä se tarkoittaa?Kristittynä olemista ei voi ilmaista yhdellä käsitteellä, vaan on välttämätöntä käyttää toisilleen vastakkaisia ilmauksia, paradokseja, jotka molemmat ovat yhtä totta.

Olla kristitty merkitsee rohkeutta olla aivan tavallinen arkinen ihminen, olla oma itsensä. Samaan aikaan kristitty on uskon ihminen, joka sitoo itsensä ihmisen ulkopuolella olevaan Jumalan sanaan, Raamattuun. Siksi olla kristitty merkitsee myös olla ihminen, joka tutkii Raamattua, kuuntelee julistettua Herran sanaa ja vastaanottaa näkyvän sanan, ehtoollisen, ja pukee rukoukseksi sanan vaikutuksen itsessään.

Ihmisten edessä kristityn ei tarvitse esittää parempaa kuin mitä oikeasti on. Uskovana oleminen taas merkitsee jatkuvaa tietoisuutta Jumalan läsnäolosta omassa elämässä. Edellinen johtaa sopeutumiseen ympäristön kanssa, jälkimmäinen vaatii uskallusta olla erilainen kuin ympäristön asenteet ja käyttäytyminen edellyttävät.

Kristitty on vasta tulossa joksikin

Kristitty matkalla taivaaseenUskovan elämän voidaan sanoa olevan enemmän odottamista kuin omistamista. Joksikin tulemista, ei vielä olemista: “Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut…vaan minä riennän sitä kohti” (Fil 3:12). Tämän Luther ilmaisi hienosti: “Tämän elämän tiedetään olevan, ei vanhurskautta, vaan vanhurskaaksi tulemista, ei terveyttä, vaan tervehtymistä, se ei ole päämäärä, vaan siihen pyrkimistä, ei perillä, vaan matkalla olemista, kaiken kaikkiaan jatkuvaa puhdistumista synnistä ja siirtymistä hyveestä hyveeseen”.

Kristitty on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen

Eräs eniten käytettyjä sanontoja kristittynä olemisesta on : Olla samaan aikaan vanhurskas (Jumalalle kelpaava) ja syntinen.

“Omissa silmissä ja todellisuudessa olemme epävanhurskaita. Jumalan silmissä, joka vastaanottaa uskomme ja armon pyyntömme, olemme vanhurskaita. Samalla kertaa syntisiä ja pyhiä. Syntisiä tietoisesti, pyhiä tietämättämme. Syntisiä todellisuudessa, pyhiä toivossa” (Luther).

Myös uskoon tulleen (uudestisyntyneen) kristityn olemukseen on juurtunut paha tahto (perisynti) ja se pysyy siellä niin kauan kuin kristitty on ihmisenä tässä maailmassa. Armo ei uudestisynnytä uskovaa niin, että hänestä tulisi kokonaan uusi, synnitön ihminen. Hänen olemukseensa jää loppuun asti monenlaisia vikoja. Opetus uskovan synnittömyydestä on aina väärä. Samoin on harhauttavaa väittää, että uskovan vanha turmeltunut luonto on ristiinnaulittu Jeesuksen kanssa jo kaksituhatta vuotta sitten ja siksi syntiä ei ole enää olemassakaan.

Kristitty elää jatkuvasti anteeksiantamuksessa

Kristitty ja anteeksiantamusKoska uskovassakin asuu voittamaton synnin juuri, hän joutuu toistuvasti myös katumaan Jumalan edessä. Kristityn perustuntomerkkejä on jokapäiväinen katumus ja armahtajan, Jeesuksen luokse tuleminen. Uskova luottaa syntien anteeksiantamukseen. Anteeksiantamus on hänen rauhansa ja ilonsa järkkymätön perusta. Kun hän näkee, että kaikissa hänen teoissaan on syntiä, hän ei voi olla ihmettelemättä Rakkautta, joka kaiken peittää. Se luo syvän perusturvallisuuden hänen elämäänsä. Jumala peittää syntisen olemuksemme Jeesuksen sovitustyöllään meille ansaitsemaan valkeaan, tahrattomaan vaatteeseen, eikä lue meille meidän syntejämme.

Halun ja voiman uskovana elämiseen antaa yksin anteeksiantamuksen evankeliumi. Ihminen kestää tuomiolla vain Jeesuksen sovitustyön tähden, ei sen tähden, mikä hänen sydämessään syntyy ja kasvaa. Jaksamme uskon tiellä, kun näemme, että perille pääseminen ei riipu meidän voimastamme/onnistumisistamme, vaan Jeesuksen sovitusrakkaudesta!

Kristitty taistelee itsessään asuvaa syntiä vastaan

Kristitty taistelee syntiä vastaanKristitty ei halua jäädä synteihinsä. Kuitenkin hän on jatkuvasti syntinen – siinä sovittamaton ristiriita. Uskova pyrkii irti synnistä. Synti on hänelle vierasta, mutta hän havaitsee, että synti roikkuu hänessä kiinni (Room 7:18-21). Uskovan ei pidä ”leikkiä” synnillä ja tehdä syntiä tahallaan uhmaten Jumalan pyhyyttä. Aitoon uskoon kuuluu aina Jumalan pyhyyden pelko. Synti on kuin tuleen kaatumista. Siitä haluaa heti pois (Miika 7:8). Meidän ei pidä puolustaa syntejämme ja erehdyksiämme, eikä antautua niiden palvelijaksi. Saamme tuoda ne valoon ja pyytää armoa ja anteeksiantamusta.

Kristityn tehtävä on palvella

Kristitty pyrkii elämään Jumalan tahdon mukaan ja palvelemaan lähimmäisiä. Elämän painopisteen tulee olla arkielämässä ja lähimmäisten parissa. Olemme vastuullisia ihmisiä. Siksi meidän on suostuttava olemaan mukana saatanan ja Jumalan välisessä taistelussa (Ef 6:12-17). On erilaisia tapoja olla mukana Jumalan valtakunnan työssä. Voimme osoittaa lähimmäisen rakkautta tekemällä hyvää. Perusteluna palvelulle ei ole, että kelpaisimme sen avulla paremmin Jumalalle. Palvelu on meille annettu tehtävä.

Kärsimys on osa kristityn elämää

Kristitty ja kärsimysKenellekään ei ole helppoa hyväksyä kärsimys omassa elämässä. Kuitenkin kärsimys ja siihen liittyvä ahdistus ovat todellisuutta. Silloin on opittava elämään ahdistuksen kanssa. Ahdistumme kuullessamme jatkuvia uutisia ihmiskunnan kärsimyksistä tai nähdessämme läheistemme kärsimyksen. Ahdistumme omista sairauksistamme, omasta luonteestamme, omasta kyvyttömyydestämme, omasta jumalattomuudestamme ja syyllisyydestämme. Kuitenkin ahdistus on tie, jolla meidän on opittava vaeltamaan. (Apt 14:22). Ahdistusten keskellä Jeesus on meitä lähellä. ( Jes 63:9) Saamme kärsiä yhdessä hänen kanssaan (Room 8:17).

Tärkeintä on säilyttää usko Jeesukseen loppuun asti

Kristitty ja JeesusUskon säilyttäminen ratkaisee kristityn elämän lopputuloksen (Joh 3:16), “sillä vanhurskas on elävä uskosta” (Room 1:17). Kaikki taivaallinen ja hengellinen on kerran todellisuutta yksin uskon kautta. Nyt saamme nähdä vain vähän, kokemukset ovat vain hetken kestäviä. On opeteltava uskomaan vastoin omia kokemuksiakin. Täyttymys on edessäpäin. “Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi…eikä heikentynyt uskossa… Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle, ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää” (Room 4:18-21).

Pahan voimat pyrkivät viemään meiltä uskon, toivon ja rohkeuden. (Luuk 22:31-32). Jeesus toteaa: “Kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk 18:8). Juuri uskoa tässä ennen muuta vaaditaan (1 Kor 4:2). Siksi “ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun” (Ilm 2:10). Tärkeintä on säilyttää usko loppuun asti (2 Tim 4:7), sillä “joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu” (Room 9:33).

Rukous:

Herra en tiedä, mitä minun olisi sinulta pyydettävä. Sinä yksin tiedät, mitä tarvitsen. Sinä rakastat minua paremmin kuin osaan itseäni rakastaa. Isä, anna lapsellesi, mitä hän ei osaa itse anoa. En uskalla pyytää ristiä enkä lohdutusta. Tahdon vain laskeutua jalkojesi juureen ja avata sydämeni sinulle. Katso hätääni, jota en itsekään täysin tunne. Katso minuun ja kohtele minua armahtavan laupeutesi mukaan. Lyö tai paranna minut. Paina alas tai nosta. Minä suostun sinun suunnitelmiisi, vaikka en niitä tunnekaan. Vaikenen ja jättäydyn kokonaan sinun käsiisi. En tahdo mitään muuta kuin täyttää sinun tahtosi. Opeta minua rukoilemaan. Rukoile sinä itse minussa. -Augustinus-

Tämä artikkeli on tiivistelmä rovasti Olavi Peltolan kirjoituksesta osoitteessa:

http://rovasti.fi/node/334

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *