Kellonkartanon suojista Keski-Aasiaan

Haastattelussa veteraanilähetti ja vuoden -66 kesätyöntekijä Liisa Kingma

Yli kaksikymmentä vuotta Afganistanissa työskennellyt ja nykyisin vapaaehtoisena darin kielen tulkkina seurakunnissa työskentelevä Liisa Kingma oli Kellonkartanon kesätyöntekijä vuonna 1966. Tie Kellonkartanosta voi viedä nuoren kesätyöntekijän moneen paikkaan ja tehtävään. Tämä juttu kertoo yhden niistä. 

Lähetyskipinä syttyi jo lapsena

Liisa Kingma syntyi Lumijoella vuonna 1940 kahdeksanlapsisen perheen esikoiseksi. Kingman ollessa vasta kymmenvuotias, hän ilmoitti vanhemmilleen, että hänestä tulee lähetyssaarnaaja.

Lähetystyö ei ollut mitenkään outo asia perheessä, sillä Kingman kolme tätiä olivat lähetysystäviä, jotka olivat tilanneet juuri lukemaan oppineelle Liisalle lasten lähetyslehden. Lisäksi Lumijoen silloinen kirkkoherra oli syntynyt Namibiassa, missä hänen vanhempansa olivat olleet lähetystyössä. Kirkkoherralla oli kotonaan afrikkalaisia esineitä, joihin pikku-Liisa kiinnitti heti katseensa.

– Minut piti aina nostaa katsomaan niitä esineitä, kun ne olivat jossain korkealla, kunnes kirkkoherra sanoi, ettei enää jaksa, kun olin niin painava, Kingma sanoo nauraen.

Vaikka lähetystyö ei ollut täysin vierasta Kingman perheessä, se oli kuitenkin vaikea asia. Kun Kingman suunnitelmat lähetyskentälle lähtemisestä realisoituivat, ja hän kertoi niistä äidilleen, tämä ei aluksi reagoinut mitenkään, mutta alkoi lopulta itkeä.

Lukioikäisenä Kingman haaveissa oli lähetyssaarnaajan ja opettajan ammatti. Hän halusi opiskella kielten opettajaksi, mutta suunnitelma vaihtuikin teologian opiskeluun. Kingma nimittäin ajatteli, että jos hän ei koskaan pääsisikään lähetyskentille ja jäisi Suomeen, hän opettaisi mieluummin uskontoa kuin kieliä.

Opiskeluaikoina kohdemaa alkoi kirkastua Kingman mielessä. Kingma oli mukana Ylioppilaslähetyksen, nykyisen OPKO:n, lähetyspiirissä, jossa rukoiltiin niiden maiden puolesta, joissa oli hyvin vähän kristittyjä. Afganistan oli myös mukana rukouksissa. Päiväkirjamerkintä vuodelta 1965 kertoo, että Kingma oli päättänyt, että hän haluaa Afganistaniin työhön.

– En ole koskaan katunut valintaani lähteä Afganistaniin. Elämäni on ollut rikasta.

Lapsettomuus oli Jumalan valinta

Vuonna 1968 Liisa Kingma lähti yhdessä silloisen kihlattunsa, jonka hän oli tavannut aiemmin Iso-Britanniassa raamattukurssilla, kanssa Afganistaniin, missä Kingma työskenteli näkövammaisten koulussa. Kaksi vuotta myöhemmin Kingma avioitui jo nyt edesmenneen miehensä kanssa. Afganistanissa aviopari työskenteli yhteensä yli kaksikymmentä vuotta aina vuoteen 2000 saakka.

– Meillä ei ole lapsia. Se oli silloin kipeä asia, mutta ajattelen, että se oli Jumalan valinta meille. Muuten emme varmaan olisi voineet työskennellä Afganistanissa niin pitkään.

Afganistanin työssä Kingma on kokenut naiseutensa etuna, sillä se mahdollisti vierailemisen perheissä ja keskustelut naisten kanssa. Teologian opinnoista oli usein hyötyä, sillä ihmiset arvostivat sitä, että Kingma tiesi, mihin hän uskoo. Tosin muslimimaassa oli varauduttava siihen, ettei siellä tehdä hengellistä työtä, koska maassa ei voi puhua avoimesti kristinuskosta. Siksi tulokset olivat usein vaikeasti nähtävissä, vaikka joitakin ihmisiä tulikin uskoon.

Kingma lähti Afganistaniin ollessaan vasta 27-vuotias. Mitä 76-vuotias veteraanilähetti sanoisi nyt nuoremmalle itselleen?

– Voisi olla vähän varovaisempi ja kärsivällisempi sekä rukoilla enemmän ja olla valmiimpi oppimaan ympäristöstään, Kingma vastaa hetken harkinnan jälkeen.  

Teksti ja kuva: Karoliina Rauhio