”Jeesus oli siellä myös linjoilla” – Onki-nuortentoiminta pysyi eläväisenä koronakeväänkin aikana, ja kesä toi mukanaan uudenlaista toimintaa

Oulun Ongen nuorteniltoja pidettiin poikkeustilanteen aikana etämuodossa Zoom-palvelun kautta. Pitkän kevään jälkeen nuoret pääsivät kokoontumaan ensimmäistä kertaa järjestettyihin Kesä-Onki-iltoihin.

Maria Niemelä (edessä vas.) ja Siiri Alenius vetämässä Kesä-Onki-iltaa.

On kesäkuinen keskiviikkoilta Värtön uimarannalla, ja nurmikolla istuskelee parinkymmenen nuoren hyväntuulinen joukko. Ukulelen säestyksellä lauletaan Elämä on nyt. Ohikulkijat kääntyvät katsomaan.

Käynnissä on kesän toinen Kesä-Onki-ilta. Yhteislaulun lisäksi ohjelmassa on kuulumisten vaihtoa, leikkejä, Raamatun lukemista, rukousta, uimista ja lautapelejä. Intoutuvatpa muutamat heittelemään frisbeetäkin.

Lue lisää

Remontti etenee – Ympärivuotinen toiminta käynnistyy ehkä jo tänä syksynä

Kellonkartanon mittava remonttihanke on edennyt jopa suunniteltua nopeammin. Alakerran lattiat valmistuivat elokuun alussa, mitä juhlistettiin kiitoskahvien merkeissä viime viikolla.

Pahvit suojaavat kirkkosalin uutta lattiaa.

Kellonkartanon peruskorjaus ja remontoiminen ympärivuotiseen käyttöön alkoi syksyllä 2019 alakerran lattioiden purkutöillä ja talousrakennuksen pohjan valamiselle. Remontti on edennyt jopa odotettua nopeammin: alakerran lattiat valmistuivat elokuun alussa, ja talousrakennuksessa päästään pian aloittamaan sisätyöt.

 – Työt etenivät urakkavauhdilla, koska saimme sopivasti sitoutuneita talkoolaisia ja osaavan kirvesmiehen palkolliseksi helmikuussa, kertoo Yrjö Vilhunen Kellonkartanon Ystävät Ry:stä.

Vilhusen mukaan vapaaehtoisia on ollut mukana kiitettävästi, ja heidän työpanoksensa on ollut remontin edistymisen näkökulmasta korvaamaton.

Kellonkartanon alakerran lattioiden purkutyöt ja uudelleenrakentaminen alkoivat syksyllä 2019. Lattiat valmistuivat odotettua nopeammin jo elokuun alussa.

Kun Herralle remontoidaan, kelpaa vai paras

Välitavoitteen saavuttamista juhlistettiin viime perjantaina 14.8. kakkukahvien merkeissä. Kellonkartanon Ystävät Ry:n aktiivi Martti Hannula muisteli kiitospuheessaan Kellonkartanon vaiheita ja muistutti, ettei toiminnan jatkuminen ole aina ollut itsestäänselvyys.

– 80-luvun lopussa toiminta oli hiipumassa. Sanottiin, että tämä loppuisi parin vuoden kuluessa, ellei sitten tapahtuisi ihme. Ihme tapahtui, ja nyt remontoimme Kellonkartanoa ympärivuotiseen käyttöön, Hannula iloitsi.

Välitavoitteen kiitoskahvit olivat perjantaina 14.8. Kahvipöydässä komeili Kellonkartanon logolla ja työkaluilla koristeltu täytekakku.

Vapaaehtoisten puheenvuoroissa toistui kiitollisuus siitä, että on saanut olla mukana rakentamassa Herran huonetta.

– Haluan tehdä työni hyvin, koska teen sen Jumalalle, sanoi eräs vapaaehtoinen.

– Kellonkartano on minun kotini, eikä työ sen eteen tunnu raskaalta, sanoi toinen.

– Tämän antoi Herra, tässä auttoi Herra, hän antaa voimaa yhä uudelleen. Talkoista saa usein lähteä pirteämpänä kuin oli tulleessaan. Esirukoukset ovat kantaneet, sanoi kolmas.

Remontti valmistuu 2021

Kellonkartanon yhteyteen on valmistumassa talousrakennus, jossa on roskakatos, sauna- ja suihkutilat sekä maalämpökeskus.

Kiitoskahvittelun jälkeen Kellonkartanossa on palattu takaisin sorvin ääreen. Seuraavana isona tavoitteena on viemäripumppaamon asennusurakka, joka alkaa tällä viikolla.

Syksyn kuluessa olisi tarkoitus saada valmiiksi talousrakennuksen sisätyöt, jotta päärakennukseen saataisiin lämmöt päälle. Sunnuntain jumalanpalvelukset on pidetty koko kesän ajan ulkosalla, mutta syksyn kuluessa olisi tarkoitus siirtyä kirkkosaliin.

Yläkerran saunatilojen ja lattioiden purku alkaa niin ikään syksyllä. Ikkuna-, katto- ja julkisivutyöt menevät osittain vuoden 2021 puolelle. Remontin on tarkoitus valmistua vuonna 2021.

Teksti ja kuvat Karoliina Rauhio-Pokka

Lue lisää Kellonkartanon remonttihankkeesta:

Ystäväviestistä

Rauhan Tervehdyksestä

Seurakuntalainen.fi:stä