Nuoruuden inhokkiammatista elämäntyö

Haastattelussa Kellonkartanon emäntä Raili Kuusirati

Raili Kuusirati on ollut tuttu näky Kellonkartanossa jo yli seitsemän vuoden ajan; hän on toiminut Kellonkartanon emäntänä vuodesta 2012 lähtien. Raili työtehtäviin kuuluvat muun muassa työvuorolistojen ja tarjoilujen suunnittelu, työn johtaminen sekä ruokaostokset.

Ei ole kuitenkaan lainkaan itsestään selvää, että Raili on nyt sillä paikalla, jossa hän nyt on. Matkalle on tarvittu niin kyyneleitä, rohkeutta kuin Taivaan Isän johdatusta.

Keittiöalalle itku kurkussa

Raili Kuusirati syntyi Vaalassa kuusilapsisen perheen esikoiseksi vuonna 1956. Kansakoulun ja kansalaiskoulun päätyttyä Raili oli monelle peruskoulun päättävälle nuorelle tutussa tilanteessa, jossa hän joutui pohtimaan elämänsä suuntaa ja tulevaa ammattia. Keittiöala ei ollut Raililla päällimmäisenä mielessä vaan äiti oli se, joka lopulta patisti tyttären hakemaan ammattikouluun keittiölinjalle.

− En olisi halunnut tälle alalle, mutta äitini mielestä koulutus oli hyödyllinen jo pelkästään naimisiinmenoa ja perheen perustamista ajatellen. Ensimmäiset kuukaudet vääntäydyin kouluun itkun kanssa, sillä ala ei tuntunut ollenkaan omalta. Niin siinä kuitenkin kävi, että tykästyin tähän alaan niin, että siitä tuli lopulta elämäntyöni, Raili sanoo.

Hyppy tuntemattomaan 

Raili Kuusirati kävi ammattikoulua yhteensä kolme vuotta: kaksi vuotta keittiölinjaa ja vuoden laitoskeittiölinjaa. Valmistuttuaan vuonna 1975 hän muutti töiden perässä Raaheen, jossa hän teki koko työuransa. Ouluun Raili muutti vuonna 2011 jäätyään eläkkeelle. Syynä olivat Oulussa asuvat lapsenlapset.

− Poikani perheellä oli silloin haastava elämäntilanne, ja he tarvitsivat paljon lastenhoitoapua. Raahesta Ouluun kulkeminen tuntui liian raskaalta, joten pyysin poikaani etsimään minulle asunnon Pateniemestä. En edes silloin tiennyt, mikä paikka Pateniemi on, mutta serkkuni kehui sitä rauhalliseksi asuinalueeksi.

Raahessa työskennellessään ja asuessaan Raili oli toiminut vapaaehtoisena Raahen seurakunnassa. Nyt hän halusi löytää myös uudelta asuinpaikkakunnaltaan paikan, jossa palvella seurakuntaa. Raahen ystävät ehdottivat Kellonkartanoa, josta Raili ei ollut koskaan aiemmin edes kuullut.

− Löysin Kellonkartanon verkkosivuilta Säde Pokan yhteystiedot. Kirjoitin hänelle sähköpostin, jossa esittelen itseni ja tarjouduin vapaaehtoiseksi, Raili muistelee.

Kesällä 2011 Raili aloitti vapaaehtoisena Kellonkartanon keittiöllä opetellen pikkuhiljaa talon tavoille. Vuonna 2012 hänet palkattiin pääemännäksi. Samana vuonna keittiöön tehtiin myös laaja remontti, jonka suunnittelussa Raili oli mukana. Uusi, remontoitu keittiö on helpottanut työtä keittiöllä hyvin paljon.

Kellonkartano vie sydämen 

Vaikka varttuneemmalla iällä uudelle paikkakunnalle muuttaminen jännitti aluksi Raili Kuusiratia, hänen ei ole koskaan tarvinnut katua päätöstään. Oulusta saadut ystävät ja Kellonkartano ovat nimittäin vieneet hänen sydämensä.

− Joskus jopa ihmettelen, miten olen voinut Raahessa asua.

Kellonkartanon tarjoama seurakuntayhteys ja työ ovat Railille erittäin tärkeitä.

− Vaikka joskus olisin kuinka uupunut kotoa lähtiessäni, väsymys jää aina Kellonkartanoon vievälle koivutielle. Täällä on niin hyvä olla Taivaan Isän hoidossa, Raili sanoo.

Talvisin – Kellonkartanon ollessa talviunilla – Kuusirati työskentelee vapaaehtoisena Tuiran seurakunnassa. Muiden ihmisten auttaminen on ollut hänelle aina tärkeää.

− Jo lapsuudessani opin, ettei kaikesta työstä tarvitse saada rahallista korvausta. Naapurit auttoivat toisiaan vastavuoroisesti.  

Vapaaehtoisista pulaa

Erityisesti Kellonkartanossa Raili Kuusiratia huolestuttaa se, että väkimäärän lisääntyessä vapaaehtoisten määrä jatkuvasti vähenee. Sama ongelma näkyy myös seurakunnissa, joissa vapaaehtoiset ikääntyvät. Siksi Raili toivoo, että nuori sukupolvi ymmärtäisi auttamisen ja vapaaehtoistyön tärkeyden.

− Olisi hienoa, että ihmiset itse tarjoutuisivat auttamaan. Tuntuu ikävältä kysellä ja soitella perään, Raili sanoo mietteliäänä.

Railin tulevaisuuden toiveet ja haaveet liittyvät niin ikään hänelle rakkaaseen Kellonkartanoon.

− Toivon, että saisin pysyä terveenä, jotta voisin työskennellä täällä mahdollisimman pitkään. Haaveilen Kellonkartanosta ympärivuotisessa käytössä: silloin työkuorma jakaantuisi tasaisemmin, ja toimintaa olisi ympäri vuoden. 

Teksti ja kuva: Karoliina Rauhio-Pokka